Watercubs & Kivisilmän

työskentelevät näyttelynewfoundlandinkoirat

VÄRIT

kirjoittanut: Marika Mäntylä
Juttu on julkaistu NF-uutiset 2/2006

(c) Piratebears
 

mustat, ruskeat, valkomustat...

Suomalainen rotumääritelmä hyväksyy kolme väriä: musta, valkomusta ja ruskea. Näyttelyissä kaikki värit kilpailevat samassa luokassa. Eri maiden rotumääritelmissä on eroja: Esimerkiksi Yhdysvalloissa harmaat saavat osallistua näyttelyihin omassa luokassaan, Kanadassa ruskeakaan ei ole hyväksytty.

Valtaosa nf-koirista on mustia, joka on perinteinen väri. Värin tulee olla mahdollisimman tasainen, hieman auringon polttama kuparinruskea sävy on sallittu. Valkoiset merkit rinnassa, varpaissa ja hännän päässä ovat sallittuja. Valkoisen värin prosentuaalinen osuus häviää pennun kasvaessa. Vaikka pennulla on iso valkoinen rintatäplä, valkoista väriä tuskin näkee aikuisena.

Ruskeat nf-koirat saavat olla joko suklaanruskeita tai pronssinruskeita. Monien mielestä tummanruskea on kauniimman värinen kuin pronssinvärinen, mutta kyseessä on makuasia. Tärkeintä ruskeissa koirissa on, että turkin väri on tasainen ja puhtaansävyinen. Valkoiset merkit rinnassa, varpaissa ja hännän päässä ovat sallittuja. Suomessa syntyy vuosittain muutama koko ruskea pentue sekä pentueita, joissa on sekä ruskeita että mustia pentuja.

Valkomusta eli ns. landseer-väritys on rodulle historiallisesti merkittävä. Toivotuin värijakauma: Musta pää, jossa mieluiten kuonoon asti ulottuva valkoinen ”pläsi”, symmetrinen musta satula, musta lantio ja hännän tyvi. Muut osat ovat valkoiset ja niissä voi esiintyä vain vähäisessä määrin pilkkuja.

Kasvattajat ja tuomarit pitävät yleensä enemmän koko mustasta päästä, vaikka rotumääritelmässä toivotaankin valkoista ”pläsiä”. Suomessa on syntynyt vain muutama valkomustapentue: 50-luvulla Taaran ja Trapper´s kenneleihin, sekä 90-luvulla Björntorp ja Larinkallion kenneleihin. Maailmalla väriä kasvatetaan huomattavasti enemmän.

Suomessa harmaita pentuja on syntynyt 2000-luvulla keskimäärin viisi vuodessa. Väriä esiintyy tietyissä linjoissa. Harmaat nf-koirat eivät saa osallistua näyttelyihin, eli kyseessä on värivirhe. Useimmat harmaat rekisteröidään EJ-rekisteriin (ei jalostukseen). Harmaaseen väriin liittyy riskitekijänä niin sanottu ”blue dog syndroma”, jolla tarkoitetaan iho- ja karvasairauksia. Kukaan ei pyri jalostamaan tämän värisiä pentuja tarkoituksella. Harmaat myydään halvemmalla kotikoiriksi, ja niiden kanssa voi harrastaa vaikkapa vesipelastusta.

Näiden neljän värin lisäksi muitakin variaatioita esiintyy, tosin hyvin harvoin. Nf-koira voi olla myös beige tai black and tan -värinen. Lisäksi on mahdollista saada aikaan pentu, jossa yhdistyvät mitkä tahansa kaksi pääväriä, ja jopa sellainen pentu, joka on valkoinen black and tan -merkein.

Databasen värisivulta löytyy kuvia muun muassa valkoinen ruskein merkein, valkoinen harmain merkein, black and tan, brown and tan -värisistä newfoundlandinkoirista.

Värigenetiikkaa

Väripaletti - värigeenit selitettyinä

Koiran alkuperäinen perusväri on villieläimen harmaa väri, joka on ominainen vaikkapa sudelle. Karva ei ole yksivärinen, vaan yleensä karvan kärki on täy-sin musta, keskiosa on valkeahko, jota taas seuraa tummempi kohta. Yksittäisen karvan värin saavat aikaan pienet pigmenttijyväset. Pigmenttijyväsen perusväri on musta tai tummanruskea. Haalistuminen, pigmentin muodostuskyvyn puuttuminen tai kemialliset muutokset mustaa pigmenttiä tuottavissa systeemeissä tekevät mahdolliseksi kaikkien olemassa olevien värien esiintymisen. Osa geeneistä vaikuttaa siihen, minkä värinen koira on, toiset taas siihen missä osassa ruumista muutokset tapahtuvat. Koirat voivat siis olla yksi-, kaksi- tai kolmivärisiä kaikkine mahdollisine kuvioineen.

Koirilla on yhdeksän eri geeniparia, joissa kaikissa voi olla kaksi tai useampia eri tavoin vaikuttavia geenivaihtoehtoja. Millään koiralla ei voi olla enemmän kuin kaksi geeniä paria kohden, mutta eri koirilla voi olla yhteensä useampia kuin kaksi erilaista geenivaihtoehtoa kussakin geeniparissa.

Geenejä kuvataan kirjaimilla, ja dominoiva geeni merkitään isolla kirjaimella.

A = Täysivärisyyden geeni. Sen lisäksi A-sarjassa on muun muassa atgeeni, joka tuottaa kaksivärisiä koiria: musta tai ruskea, jolla on keltaista jaloissa ja kuonossa

B = mustan pigmentin muodostumisen mahdollistava geeni. Geeniparin toinen geeni on b. Jos koiralta puuttuu B, se on tyyppiä bb eli ruskea.

C = Pigmentin muodostumisen mahdollistava geeni. Jos koiralta puuttuu C, siitä tulee albiino.

D = normaalin pigmenttimäärän geeni. Jos koiralta puuttuu tämä geeni, siitä tulee normaalia vaaleampi. Esimerkiksi musta muuttuu harmaaksi, ruskea beigeksi.

E = tuottaa kellanruskeaa väriä, maskia, tiikerinjuovaisuutta

M = tulee sanasta merle

R = kimo, joka tarkoittaa sitä, että värillisiä karvoja on sirouttautuneena turkin vaaleisiin osiin niillä koirilla, jolta täysvärisyyden aiheuttava S-geeni puuttuu.

S = kokovärisyyden geeni. Jos koiralta uupuu S, sen turkkiin kehittyy valkeita alueita. Muut ryhmän geenit ovat:

si = valkoista jaloissa, vatsassa ja kaulassa

sp = valkoista on turkissa edellistä enemmän ja se on jakautunut epätasaisemmin ja epätarkkarajaisemmin        
          

Valtaosa nf-koirista on mustia, joka on perinteinen väri.   Kuvassa Destellon Romance. Kuva: Allan Kurka.             

sw = turkissa on valkoista hyvin paljon. Koira on koko valkoinen, mikäli siltä uupuu R-geeni.

Newfoundlandinkoirien turkin väriin vaikuttaa viisi eri geenisarjaa: B-sarja (black/brown=musta/ruskea), D-sarja (dilution=laimennus), A-sarja (agouti=jyrsijälaji, black and tan -värinen), S-sarja (spotting=landseer-väri) ja T-sarja (ticking=nokisuus).

Musta on hallitseva väri, ja olipa newfoundlandinkoiran väri mikä tahansa, pentueessa voi aina olla mustia pentuja, mikäli vastapuoli on musta. Myös minkä tahansa kahden värin yhdistelmä voi olla musta.

LÄHTEET:

Sundgren, Per-Erik. Koiranjalostus.

Cooper, Carol. The Newfoundland.

Nf-uutiset 4/1997.
 

(c) Salmelin