Watercubs & Kivisilmän

työskentelevät näyttelynewfoundlandinkoirat

Vaellus

Newfoundlandinkoirat yleensä pitävät vaelluksista, sillä uudessa maastossa on uudet hajut. Vaelluksen tempokin on yleensä hitaampi kuin normaali lenkkien. Nöffi on kestävyyskoira, ei nopea sprintteri.

Uudet maastot tuovat myös koiralle haastetta, sillä niiden pitää olla skarppina ja varoa mahdollisia juurakkoja, teräviâ kivia tai koloja maastossa. Vaeltaessa koira ei saa hötkyillä ja juosta päättömästi heti energiavaransa loppuun, sillä matkaa on vielä jäljellä. Uudet hajut, fyysiset esteet ja ainainen valppaus syövät koiran energiavaroja huomattavasti enemmän kuin voisi uskoa. Eli kun ensikertaa olet lähtemässâ koiran kanssa vaellukselle, pidä taukoja liiankin usein ja tarkkaile koiran jaksamista.

Huom! Uudessa ympäristössä koira ei yleensä näytä väsymystään, sillä susilaumassa heikoin (väsynyt, sairas tms) putoaa arvojärjestyksessä ja jätetään jälkeen.
Eli jos huomaat kompuroimista, tai jos koira istuu aina pysahtyessaan, tiedät koiran olevan tosissaan väsynyt ja kaipaavan lepoa.

Tykkäämme vaeltamisesta silloin kun ei ole lunta maassa, sillä se on sekä koiralle, että omistalle mukavaa yhdessäoloa. On upeaa huomata kuinka koira luottaa omistajaansa; seuraa vaikka maan loppuun eikä epäröi mennä uusistakaan esteistä.

Yleensä puemme koirillemme selkäreput, joissa ne kantavat omia kamojaan (vettä, nameja, ruokaansa). Täytyy kuitenkin muistaa, ettei selkäreppu saa olla liian painava! Muutamakin kilo rasittaa (ensikertalaista) huomattavan paljon! Hyvä idea on myös pukea koiralle keltainen heijastinliivi, jotteivat muut vaeltajat vahingossakaan erehdy luulemaan nöffiänne villiksi luonnoneläimeksi (ja ammu sitä karhunmetsästyksen aikaan!). On parempi olla mielummin liian varovainen.

Vera ylittämässä kivikkoa päästäkseen takaisin polulle, Repovesi kesä 2008

TAPAHTUMAT:

Vaellus 2008 Repoveden luonnonsuojelualueella

(c) Salmelin