Watercubs & Kivisilmän

työskentelevät näyttelynewfoundlandinkoirat

Esittely Koiramme Uutisia Pentuja Harrastukset Artikkelit Kuvagalleria
Turkinhoito Käyttäytyminen ja koulutus Turkin värityksen periytyminen Terveys ja raakaruokinta Lisätietoa rodusta ja rodun historia Vesipelastus ja
-koulutus
Sekalaista

 

Vesipelastusleiri 2009

 

Vesipelastusleirin jarjestimme Orilammen majalla 17-19.07.2009. Perjantaina aloitimme ohjaajien esittelylla (Teija Lakka, Bettina Salmelin, Annina Salmelin ja vierailevana tahtena Jan Counotte, Belgian Nfyhdistyksen puheenjohtaja ja vesipelastustuomari) ja aikataulujen ja yleisten saantojen kertauksella. Paikalle oli saapunut noin kourallinen koiran ohjaajia, muut olivat ilmoittaneet saapuvansa vasta lauantaiaamuna.

Esittelyiden jalkeen pidimme pienen vesipelastusesityksen mallikoirilla Capri, Vera ja Ruuti (noffit), silla Manta-lansulla oli juoksu. Esityksen tarkoituksena oli heratella treeni-ideoita tulevaa viikonloppua varten :-). Pienoiset vastoinkaymiset (mm. veneen vetokoysi irtosi kesken vedon ja ohjaajan lippalakki tippui hypatessa..!) eivat kuitenkaan tuntunut haittaavan menoa :-). Eihan kaikki aina onnistu niin kuin paperilla suunniteltu :-)!

Osallistujia leirilla oli 21 ihmista (ja 7 ohjaajaa) + 13 noffia, 1 landseer ja 1 samojedi, jotka oli jaettu neljalle eri rastille.

Lauantaina ohjelma alkoi aamu yhdeksalta pienella perjantai-illan kertauksella. Parkkipaikalta jatkoimme kukin omille treenipaikoillemme.

Maarastilla treenattiin mm. hallitusti veneeseen menoa ja poistumista, veneesta hyppya, maalitolpan tunnistusta, veneen (mehukattikanisterin) ja narun hakua, patukan ja narun hakua veneen takaa, vientia yms. Loppukevennyksena pelattiin koiramolkkya.

Suomi-rastilla” liikkeet olivat Suomen vepesaantojen mukaiset.

Yhdistetylla rastilla harjoiteltiin monipuolisesti kaikkea. Ohjelmaan kuului vene-harjoittelut: veneesta hyppy, veneen haku, hukkuvan (tai omistajan) pelastaminen veneesta lahtien, hukkuvan pelastaminen kadesta ja patukalla jne., kahden koiran veneesta hyppya, patukan hakua veneesta yms. Harjoittelimme myos patukan hakua omistajalle eri suunnista, hukkuvan pelastamista eri esineilla, hanskan hakua, nuken hakua, yhteisuintia omistajan kanssa, omistajan pelastamista jne.
 

Yhdistetylla rastilla useampi koira oli samaan aikaan vedessa, ja niilla treenattiin pikemminkin tekniikkaa kuin kestavyytta, jonka vuoksi pystyimme tekemaan koirien kanssa paljon erillisia liikkeita. Lauantai-aamulla koirat tekivat noin 8 liiketta (toisella rastilla kaksi-kolme kertausta per liike riippuen miten liike sujui ja koira naytti jaksavan), iltapaivalla 6 liiketta. Sunnuntaina koirat olivat jo niin puhki, etta liikkeita tehtiin noin kuusi, riippuen miten koirat jaksoivat ja mita ohjaajat halusivat treenata.

Yhdistetylla rastilla koirien ohjaajilla oli paallaan vepepuvut ja koirille vepevaljaat, joka mahdollisti monipuolisemman harjoittelun.

Ruokataulla suuntasimme Orilammen seisovaan poytaan. Siella oli lamminruoka jo valmiina odottamassa rankkojen treenien jalkeen. Ruokailun jalkeen siirryimme ulos kuuntelemaan Eini Kipinoisen lihashuoltoluentoa, hierottavana koirana oli Vera. Eini piti noin kahden tunnin mittaisen hierontasession, aloittaen perusanatomian kasittelysta, havainnollistaen sanojaan kokoajan. Luento oli onnistunut, silla muistimme viela kotosallakin mita, miksi ja miten hieroa :-)! Eini muistutti myos nesteytyksen tarkeydesta.

Lihashuoltoluennolta siirryimme takaisin treenipaikoille. Lopettelimme iltatreeneja siina kuuden maissa. Paivan rankkuus oli selvasti vienyt osansa, silla moni ei saapunut saunomaan eika iltaohjelman viettoonkaan. Iltaohjelman (tietovisa, kuva-arvoituksia (erityisesti kuva-arvoituksista tunnuttiin tykkaavan!) ) aloitimme kunhan miehet olivat saapuneet saunomasta, eli kymmenelta. Olimme tuoneet varalta KissKiss-kolehtiboksin juomia ja makkaroita varten, mutta kaikki olivat hyvin muistaneet tuoda omat evaansa.

Sunnuntaiaamu alkoi myos yhdeksalta, jotta ehtisimme viela treenailemaan jonkun verran ennen kotiinlahtoa. Kaikki koirat olivat kylla aika puhki tahan mennessa, joten aamutreenit otettiin jokaisella rastilla hieman leppoisampaan tahtiin. Lopettelimme yhdistetylla rastilla jo yhdentoista maissa, jonka jalkeen annoimme koirien uida ja treenailla yhtena porukkana. Suomirastilla jatkettiin kuitenkin viela puoleenpaivaan asti.

Ruokailulle oli jalleen varattu tunti Orilammen ravintolassa. Ruokailun jalkeen pidimme viela loppuohjelmana kaikkien koirien yhteiset treenit, jossa jokainen sai vuorotellen nayttaa mita osasivat tehda. Muutama koira jai tasta pois, silla vasy kavi (“flat battery!”). Kaikki (paitsi muutama jotka lahtivat kotimatkalle ruokailun jalkeen), saapuivat kuitenkin katsomaan treeneja. Loppukahveista nautimme Teija Lakan tekeman suklaakurpitsakakun kanssa noin kolmen maissa. Samalla oli palautteenanto ja diplomien jako.
 

Tervetuloa seuraavanakin vuonna leirille, oli mukava nahda niin paljon erittain hyvia aloittelevia vepekoiria :-)! Toivottavasti viela nahdaan vepeilyn merkeissa!

 

Kuvia vepeleiriltä
 

 

 

(c) Salmelin